An Outcast’s Christmas (Mierolaisen joulu), Eino Leino

kwismas twee

A very Leino Christmas to you all!

Away with Christmas trees and lights
and joyful children’s singing
and mother’s steaming baked delights –
away with all rejoicing!

This is the day of happy hearts
of glee-united siblings,
this is the day of rich upstarts
and dusk of joyous quibblings.

And yet to sad rejected men –
we ones who beg for wonder –
a black remembrance comes again
a harbinger of sunder.

Those Christmas trees, the flickering lights
and children’s lisping medley
and mother’s steaming baked delights
and all the cherished melée –

These thoughts are raised by other things,
when harvest waves are roaring!
Whose boat to angry sea it clings
finds peace when wave is soaring.

For such as he at Christmas time,
with battle’s billow ended,
from deep within there sounds a chime,
by yearning he’s attended.

It’s like a room becoming cold
when unlit stove is frigid,
and that is when, if truth be told,
again he’s youngster timid.

He’d yearn for but a little heat
at threshold where he’d linger,
and tempted he’d be by the treat
of seeing tree a-glimmer.

But now those doors are firmly shut
and breasts have no less hardened;
from windows Christmas trees do but
pour scorn on fool unpardoned.

Away with longing, he won’t yearn
that arid joy now banish,
again the day takes cloudy turn,
and winter’s frost brings anguish.

This is the day of rich upstart
a night of celebration,
but those who feel themselves apart
find memory dulls elation.

Return to me my friends of old,
my cherished loved ones only,
autumnal feeling’s gloomy hold
and outcast’s gaze so lonely.

I’m not alone, I do intend
tonight to be with others –
in hundreds now a way they trend,
united, we’re as brothers.

They grow in number, fill the heart,
in thousands now appearing –
today’s the day of rich upstart
now evening’s joy is nearing.


Pois joulukuuset, kynttilät
ja riemulaulut lasten
ja äidin tortut lämpimät –
pois juhla onnekasten!

Tää päiv’ on päivä sydänten
ja sisarusten silta,
tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta.

Mut meille mieron miehille
ja onnen kerjureille
on muiston musta juhla se
ja tuskan tuoja meille.

Nuo joulupuut ja kynttilät
ja lasten laulajaiset
ja äidin tortut lämpimät
ja annit armahaiset –

Ken niitä muuten muisteleis,
kun elon aallot pauhaa!
sen venhon merten meuru veis –
vain aallon all’ on rauhaa.

Mut joulujuhlan tullessa
kun taiston aallot vaipuu,
niin on kuin rinnan pohjasta
taas nousis kaiho, kaipuu.

Ja on kuin huone kylmä ois
ja jäässä mieron liesi
ja on kuin hetken olla vois
taas lapsikin kentiesi.

Ja sydän pyytäis lämpöä
ees hiukan, oven suusta,
ja tekis mieli leikkiä
ja nähdä joulukuusta.

Mut suljetut on ovensuut
ja rinnat kiini meille
ja ikkunoista joulupuut
vain ilkkuu mieron teille.

Pois kaiho, kaipuu sydämen,
pois rinnan riemupouta,
taas tunnon päivä pilvehen,
taas rintaan talven routa!

Tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta,
mut meille mieron köyhillen
vain muiston musta silta.

Siis tulkaa, vanhat ystävät,
mun ainoat, mun armaat,
te syksyn tunteet synkeät,
te mieron katseet karmaat!

Ma myöskin kanssa tuttavain
tään illan tahdon olla –
ne saapuu, saapuu sadoittain,
ne joutuu joukkiolla.

Ne kasvaa, täyttää sydämen,
ne tuntuu tuhansilta –
tää päiv’ on päivä rikasten
ja ilollisten ilta.

Translation by Rupert Moreton

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in: Logo

You are commenting using your account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s