Spring (Kevät), Saima Harmaja

 

spring

I have come from dead land of shadows.
To the evening light I’m drawn,
viewing, silent, how emerald curtain’s
now cloaking the land with its dawn.
On the breeze there’s the scent of the grasses,
and birdsong’s bursting out now,
and deep in my breast my dying
heart is groaning in despond’s slough.

But oh! how this land is lovely!
And unchanged it always will be.
However, one thought now afflicts me:
beauty cannot shake it free.
Such a soil so melodious and claggy,
such a brightness – without end it seems –
doesn’t care, no it doesn’t, not even
for a person’s heartbroken dreams.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Tulen kuoleman varjon maasta.
Tulen iltaan vaaleaan.
Näen mykkänä: vihreä huntu
on tullut ja kietonut maan.
Ja on tuulta ja tuoksua lauhaa,
ja linnunlaulua soi,
– kun omassa rinnassani
sydän kuoleva vaikeroi.

Oi ei! Tämä maa on kaunis!
Tämä on ja pysyy ja jää.
Se, mikä on iskenyt minuun,
ei voi tätä järkyttää.
Tämä heleä, kostea multa,
tämä kirkkaus loppumaton,
se ei välitä, välitä, vaikka
joku sydän murtunut on.

Translation by Rupert Moreton

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s