Juhannus, Eino Leino

This is a poem from Leino’s 1898 collection Sata ja yksi laulua (“One hundred and one songs”). I was to say the least unsure of the first two lines, but I think I may have conveyed their meaning.

I will lie spread-eagled, devouring light
and joy in sunshine’s tarry,
I will bathe in waters of fresh delight
And feast on every berry.

I’m possessed by juhannus and its thrall,
the feast of our midsummer,
so if I’m found weeping tonight, tears’ fall
will glint in rainbow’s shimmer.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Translation by Rupert Moreton

Cinder Darkens (Tuhka tummuu), Eino Leino

This is from the collection Halla (“Frost”), published in 1908. It is deceptively simple – the last stanza presented a particular challenge. A rough gloss would be something like this. “More blessed at night to be alone / than to be alone (together) in the sun”. “Yksin” means the state of being alone by oneself; “kaksin” means the state of being alone with another person – possibly a concept uniquely understood by the Finns…

Die the embers, darkens cinder,
Soon your stove will have no tinder.

So, begins your desperation,
Thoughts of campfire – outcast’s station.

Thought of youthful hope makes sadder,
Cold now, like the hole of adder.

Many holy dreams now waken,
Quagmire claims their sum forsaken.

On the window falls the gloaming,
There the void begins its roaming.

Still the final flames are flaring:
Joy of lonely heart’s despairing.

Holier is the night’s seclusion
Than our daylight’s grim reclusion.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Hiilos hiipuu, tuhka tummuu,
kohta kotiliesi sammuu.

Aatos käy niin autioksi,
mieli mieron nuotioksi.

Muistuu moni nuori toivo,
kylmä nyt kuin kyinen kaivo.

Herää moni haave heljä,
summa nyt kuin suossa möljä.

Lankee ilta ikkunalle,
tyhjyys tyhjän akkunalle.

Liekkuu vielä viime loimu:
yksinäisen rinnan riemu.

Autuaampi yössä yksin
kuin on auringossa kaksin.

Translation by Rupert Moreton

Morning Song (Aamulaulu), Eino Leino

Eino Leino lausuu Rantapuistossa

From Sata ja yski laulua (A Hundred and One Songs), 1898.

Echo, echo, this, my song,
meet the heavens’ pillow!
Morning’s breaking, washes wave
’neath the shoreline’s willow.

Sleep, oh sleep, oh sleep my heart,
this is youth’s gestation!
See, awakens everything,
all of the creation!

Fly O love above our heads,
soar above the mountains!
Even mountains cannot staunch
youthful loving’s fountains.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Nuku, nuku, sydämein,
nuku nuorta unta!
Katso, kuinka havajaa
koko luomakunta!

Lennä, lennä lempeni,
lennä yli vuorten!
Ei ne estä vuoretkaan
lempimistä nuorten.

Kaiu, kaiu lauluni,
kaiu korkealle!
Aamu koittaa, aalto käy
rannan raidan alle.

Translation by Rupert Moreton

Smitten (Rakastunut), Eino Leino

Wood warbler - RSPB
Wood warbler – RSPB

This is an early poem, published in the collection Maaliskuun lauluja (March Songs) in 1896, when Leino was 18.

It all hinges on the translation of kerttu. One translation renders it as “ladybug” – the Finnish for ladybird being leppäkerttu. But I’ve never heard a ladybird sing, so warbler seems much more likely…

Fresh, the morning billow now is singing,
ripples’ gentle spilling strikes the shore,
cheerful is the aspen copse’s jingle,
now that harvest labour is no more.
Lonely warbler’s sadly serenading
absent loved one – memory now is fading.

And that morning billow I resembled,
once sang merrily just like a child,
played and sang, made love and went out dancing,
like those aspens on the shore was wild.
Joy has left me now – O warbler golden,
yours and mine, this song to cares beholden.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Raikkahasti laulaa aamunaalto,
kun se läikkyellen rantaan lyö,
hilpeä on haapalehdon helke,
sit’ ei paina elon päivätyö.
Yksin kerttu laulaa murheissansa
ikävöiden omaa armastansa.

Minä myöskin aamunaallon lailla
ennen lapsenmiellä laulelin,
sitten lietona kuin rannan haavat
leikin, lemmin, lauloin, tanhusin.
Nytp’ on riemu poissa, kerttu kulta,
saanut olen huolenvirret sulta.

Translation by Rupert Moreton

“Gentle breeze of summer evening” (“Suvi-illan vieno tuuli”), Eino Leino

Eino Leino 1908

Gentle breeze of summer evening
over fell is sighing,
and upon the forest silver
light of moon is lying.

Quivers lonely pine in silence,
far-off cuckoo’s calling,
dumbstruck paces now the wanderer,
sorrow’s sleep is falling.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Suvi-illan vieno tuuli
huokaa vuoren alta,
hongikon polkua hopeoipi
kuuhut taivahalta.

Hiljaa huojuu korven honka,
kaukana käkö kukkuu,
vaieten astuvi vaeltaja,
mielen murhe nukkuu.

Translation by Rupert Moreton

Surges (Maininkeja), Eino Leino

leino statue

This is from the collection “Elämän koreus” (“Life’s Show”), published in 1915. Leino was 37 – but his mortality clearly weighed on him. He died ten years later…

During the lingering gentle surges
turbulent musing flashes,
crave for adventure and dream’s aspiration
are stored in memory’s caches.

Years I have aged as the months have gone by.
Whence comes this revelation?
I have discovered I’m not embittered
when suff’ring insult’s predation.

Now I’m aware that my sorrowful thinking
my passion today has o’ertaken,
now I reject the silly pleasures
that in you I encouraged to waken.

Long and lovely dog days of summer
now but remind me of anguish:
death and poverty, also dejection,
doom me in mire to languish.

Bother me not with your trivial matters –
things low in my estimation
are riches and passion and merit and power –
no, tell of soul’s freedom’s duration.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Pitkinä, loivina maininkeina
mieleni myrskyt päilyy,
elämänseikkailun, haaveen halut
vain kokemuksina säilyy.

Vanhenin vuosia kuukausissa.
Mistä sen saatan tietää?
Siitä että jo suuttumatta
voin loukkauksia sietää.

Siitä, että on mieleni murhe
mun suurempi tunteeni tulta,
että jo kiellän itseltäni,
mitä ennen en kieltänyt sulta.

Pitkät, kauniit aurinkopäivät
saattavat eessäni olla
taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus –
kuolema tunkiolla.

Merkitse mulle ei enää, mi muille,
ei mulle se merkkitapaus,
ei rikkaus, ei rakkaus, ei arvo, ei valta,
vain sieluni ijäinen vapaus.

Translation by Rupert Moreton

Spring Hymn (Keväthymni), Eino Leino

keväthymni

This is from the early Pyhä kevät (“Sacred Spring”) collection, published in 1901. It’s perhaps too easy to see this as a Christian poem – in spite of the obvious allusions here, Leino was deeply influenced by the ancient forest spirituality of the Finns.

Through the land the spirit surges,
opens all the wintry tombs.
See, already shroud is hidden!
Now new faith in heart it blooms.

Earth that under snow’s been sleeping
now awakens with new life,
sound of kantele now echoes:
risen Saviour’s conquered strife.

By his pains he has awoken
every human heart’s delight.
Mind’s released, to skies ascending,
soaring up to glory’s height!

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Herran henki mailla kulkee,
haudat kaikki aukeaa.
Kas, jo katkee kääriliinat!
Sydän uuden uskon saa.

Maa, mi nukkui hangen alla,
herää uuteen elohon,
kautta ilman kannel kaikuu:
Vapahtaja noussut on.

Herää sydän ihmisenki
iloinensa, suruineen.
Astu aatos, lennä, liidä
kirkastuksen korkeuteen!

Translation by Rupert Moreton